7/31/2015

104.

IMG_1191IMG_1208
M: Ajattelin kerätä tähän postaukseen kuvia tältä kesältä mitä en ole vielä laittanut. Oon aivan rakastunut rullailuun ja tuo minun globen yksilö on ollut tähän asti ihan tosi hyvä. Alussa rullailu oli tosi hankalaa, mutta sen oppi tosi nopeasti. Lumilaudalla laskettelu auttoi varmaankin paljon oppimiseen. Toinen asia, jotka olen kotiuttanut tämän kesän alussa ovat nuo niken airmaxit. Jo joskus tämän vuoden alussa haaveilin noista juoksukengistä instagram kuvista ja yhdellä kauppareissulla sitten nuo osui silmään. Hinta oli tosiaan aika kirpaiseva, mutta oli mun vanhat juoksukengätkin tota luokkaa, joten en vaan voinut jättää kenkiä vain haaveeksi.

IMG_1091
Tämä kuva on otettu juhannuksena mökiltä. Joka vuosi siellä on ollut aivan upeita auringonlaskuja, vaikka sää ei olekaan ollut paras mahdollinen. Tosi outoa, että kesä on kohta jo ohi. Juhannuksestakin on jo vierähtänyt kuusi viikkoa.

IMG_1230
Tänään on heinäkuun viimeinen päivä ja huomenna koittaa elokuu. Tällä viikolla alkoi uusi kalenteri. Viime vuonna mulla oli tämä sama kalenteri ja tykkäsin siitä tosi paljon, joten jatkan samalla linjalla. Tykkään ehkä tästä kalenterista vielä enemmän kun viime kalenterista.

IMG_0730
Käytiin myös lintsillä kesällä ja lyhyestä ajasta huolimatta kerettiin käydä aika monessa laitteessa. Pakkohan oli myös ostaa ben&jerrys pallojätskiä, kun en ollut ikinä maistanut kyseisiä makuja pallomuodossa. Samalta se tietysti maistui kun purkeissa ja hintaakin oli ihan mukavasti. Jätskistä tuli mieleen, että kauppoihin on tullut uutta pätkisjätskiä ja en vaan voi odottaa, että saan maistaa sitä. Meidän lähikaupassa ei vaan sitä vielä ollut.

IMG_1457
Mansikoita ja mustikoita on tullut kerättyä myöskin tänä kesänä. Mustikoista olen nyt leiponut kaksi kertaa ihan älyttömän hyvää kinuskikissan mustikkapiirakkaa ja tälläkin hetkellä sellainen herkullinen yksilö odottaa minua jääkaapissa.

IMG_1438 IMG_1441IMG_1424
Käytiin myöskin helsingissä järjestetyssä word gymnaestrada 2015 tapahtumassa katsomassa ihan huikeita voimisteluesityksiä. Tää oli minun eka kerta kyseisessä tapahtumassa ja oli kyllä ihan upeeta.

Kohta alkavaan elokuuhun sisältyy paljon ihan super kivoja juttuja ja eihän se kesä vielä ohi ole. Tasan viikon päästä alkaa kauan odotettu Weekend festival ja tänä vuonna siellä on ihan super hyviä esiintyjiä. Alle kahden viikon päästä lähdetään Kreikkaan Zakynthokselle ja sen jälkeen jatkuu mahdollisesti viikon loma töistä. Upea elokuu siis tulossa.

7/21/2015

103.

2015_05_30_9999_47IMG_0382IMG_04192015_05_30_9999_34IMG_04032015_05_30_9999_552015_05_30_9999_66P5301616P5301596IMG_02902015_05_30_9999_208

M: Oi kun katsoo näitä kuvia, niin tulee kauhea ikävä tuota päivää. Serkkuni Elina teki minulle tuon mekon ja se ei olisi voinut olla täydellisempi. Kiitos kuvista kuuluu kummitädilleni Evelle. Kyseinen aamu alkoi ihanasti ja ainakin minua jännitti hirveästi(uskon, että myöskin monia muita). Itse lakitus meni niin nopeasti kun jännitti, mutta juhlasta jäi kyllä jokainen hetki mieleen. Paljoa ei ehtinyt vieraiden kanssa jutella, koska oltiin kutsuttu niin paljon sukua ja ruusuja kertyi tämän takia kiitettävä määrä. Olen kuitenkin iloinen, että niin moni läheinen pääsi mun kanssa juhlimaan. Juhlat onnistui täydellisesti ja nautin jokaisesta sekunnista.

7/17/2015

102.

IMG_1409IMG_1271IMG_1236IMG_1374IMG_1332IMG_1343IMG_1368 IMG_1372IMG_1307IMG_1310IMG_1326IMG_1375

M: Saanko esitellä teille minun upouuden objektiivin kameraani. Oon aivan rakastunut tähän. Ihanaa vaihtelua tolle 50 milliselle putkelle. Tämän viikon keskiviikkona suuntasimme tyttöporukalla kohti Tamperetta. Ensin päiväksi Särkänniemeen ja illalla lauloimme Robinin tahtiin Tammerfesteillä. Täytyy sanoa, että on se Robin kyllä ihana. Keikan aikana kylläkin alkoi hieman ärsyttämään yksi tyttölauma, joka ''lauloi'' valehtelematta kaikki sanat meidän korvien juuressa. Siis en nyt sano, ettei muut olisivat laulaneet koko ajan, mutta kyllä se vähän tuntui jo pahalta kun melkein joka toinen sana särkyi kun ne lauloi/huusi niin kovaa. Vastapainoksi kirkumiselle ne miljoona volttia, mitkä Robin teki siellä lavalla, oli se kyllä siistin näköstä(osaispa itekki). Festarialueelle ei saanut järjestelmäkameroita viedä niin sen takia ei siis kuvia illasta, mikä on tietysti harmi. Tuli otettua puhelimella ihan senkin edestä kuvia. Särkänniemestä vielä loppun, että meinasin voittaa delfiinipelissä, superiso tikkari olikin työläämpi syödä mitä luulin(vieläkin odottaa syömistään), kahvipehmiksestä tuli mun uusi herkku ja jätin välistä taas pahimmat laitteet(halfpipe on hirvee, hyi).