2/16/2015

92. Alps Sölden part 2

IMG_4569 IMG_4574IMG_4586 IMG_4591 IMG_4661IMG_4620IMG_4634IMG_4653

M: Pitkästä aikaa taas vähän alppikuvia. Reissusta on nyt kulunut noin kuukausi ja en itse edes tajua näitä kuvia ihaillessa, että olen ollut itse laskemassa näissä maisemissa. Tuolla oli kolme sellaista isompaa näköalapaikkaa ja tuo, mistä ylemmät kuvat on otettu, oli yksi niistä. Tultiin tuolla kuvassa olevalla kabiinilla ylös ja näköalapaikalle piti vielä kiivetä portaat ylös. Tuo hissi oli alussa kiinni pari päivää kun täällä vuorilla kuvattiin uutta jamesbondia. Olihan tuolla ihan sairaan upeat maisemat. Bad Gasteiniin verrattuna Sölden oli ihan erilainen paikka. Tykkäsin älyttömästi ja Sölden oli mun mielestä kivempi paikka, vaikka rinteita oli hieman vähemmän.

Äidinkielen teksitaito ja englannin kuuntelu on jo selätetty ja tällä hetkellä vietän aikaani lukulomalla silmät liimattuina moniin kirjoihin.  Onneksi lukemiselta saa vähän taukoa nimittäin ensi viikonloppu häämöttää jo ja perjantaina suunnataan suuren porukan kanssa abiristeilylle. Onhan tässä jo odotettu sitä makuaistien räjäyttävää yhdistelmää, jonka buffetti tarjoaa. Tänä vuonna tosiaan aijon myöskin ruuan lisäksi hyökätä sinne valkoviiniosastolle. Penkkaripäivä meni ihan super nopeasti ja se oli kokonaisuudessaan täydellinen. Meidän upeat lakanat koristivat rekkoja ja joka vuotinen openäytelmä oli aivan mahtava.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti