6/29/2014

65.

IMG_1596

27.6 I am

J: Sovittiin Marin kanssa, että tehdään nämä kuvahaasteen viimeiset päivät, sitten kun sille oikeasti löytyy aikaa. Viikonloppu oli hyvinkin tapahtumarikas, eikä haluttu käyttää aikaa koneella naputteluun. Tosin, nyt olen ehkä ensimmäistä kertaa kotona koko viikonlopun aikana ja tahtoisin jo nyt pois. Jonnekkin. Johonkin muualle. Voisin pystyttää teltan pihalle, sekin tuntuisi siltä ettei olisi kotona.

Mietin kauan minkälaisen kuvan haluan tähän. Sellaisen joka kuvastaisi jollakin tapaa minua. Ensin halusin mustavalkoisen vakavan kasvokuvan, mutta sitten muistin tämän, synttärijuhlista otetun kuvan. Mielestäni se kuvastaa mitä parhaimmalla tavalla minua. Kuvan kaltainen olen lähes aina. Hymy on kaartunut huulille paljastaen hampaat ja silmistä huomaa tuon pieneen hulluuden ja innostuksen. Ainakin toivon ja luulen, että olen edes vähän tämänkaltainen, tai muut ajattelisivat näin. Tai sitten minun omakuvani taitaa olla hieman vääristynyt.

7 kommenttia:

  1. Aivan ihana kuva! :) Oot tosi kaunis ja sun hiukset on upeet <3

    http://stylebyidamaria.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Vooi jamppa sait kuin saitkin valittua ihan täykyn kuvan tähän! ❤️❤️❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli vaan mun mielestä ehkä osuvin kuva musta tähän! :)

      Poista
  3. Tosta kuvasta tulee vaan niin törkeen hyvä fiilis!

    http://milkainnamaaria.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  4. Saat varmaan usein kuulla tätä, mutta Janni sulla on ihan mielettömän upeat hiukset!! En kestä, aivan ihanat!

    VastaaPoista